torstai 21. maaliskuuta 2019

Kaksiosaisten kännykkälaukkujen paluu

Kaksiosaiset kännykkälaukut kuuluivat Käsityöpajan tuotevalikoimaan vielä reilu vuosi sitten. Kun edellinen kännykkälaukkumalli vaihtui nykyiseksi, sen suosio yllätti todella, ja sitä myöden myös kaksiosaisten kännykkälaukkujen kysyntä pieneni.

Käsityöpajan kaksiosainen kännykkälaukku


Pienen yrityksen etu on siinä, että tuotantoa on aika helppo muuttaa. Pystyn valmistamaan pieniä tuote-eriä, ja pystyn myös muokkailemaan tuotteita asiakkaan toiveiden mukaan. Toisaalta pienen yrityksen haaste on siinä, että välillä on tarkoinkin mietittävä, millaista valikoimaa pystyy pitämään yllä.

Näiden kahden asian välillä puntaroidessani tulin noin vuosi takaperin siihen tulokseen, että nuo kaksiosaiset kännykkälaukut poistuivat valikoimasta niin, että uusia laukkuja ei enää valmistettu, ja päätin keskittyä pitämään suosituimpien tuotteiden valikoimaa mahdollisimman hyvänä.

Nimensä mukaisesti kaksiosainen kännykkälaukku on laukku, jossa on kaksi erillistä taskua, ja joka kokonsa puolesta sopii kännykälle tai kahdelle.

Viime joulukuulta lähtien olen saanut yllättävänkin toistuvasti tiedusteluja siitä, vieläkö kaksiosaisia kännykkälaukkuja löytyisi. Vielä kuukausi sitten vastailin, että toistaiseksi valitettavasti ei, ja että näiden laukkujen palauttaminen valikoimaan on harkinnassa. Kaikessa hiljaisuudessa kuitenkin kaivoin vanhan kaavan esille, tein pieniä omasta mielestäni tarpeellisia muokkauksia, ja ompelin testilaukun jättääkseni asian hautumaan. Laukun ompelun jälkeen tuli jälleen tiedusteluja, ja lopulta niin hauskastikin yhteen sattuen, että lopulta aika yllättävänkin nopealla aikataululla päätin, että onhan tämän mallin palauttamista nyt pakko testata!

Kaksiosainen kännykkälaukku kahdella puhelimella täytettynä.

Yksi erä kaksiosaisia kännykkälaukkuja on nyt ommeltu, ja perjantai-iltana klo 19.00 ne tulevat Käsityöpajan verkkopuotiin! Tämä on eräänlainen testierä sille, millainen kysyntä näillä laukuilla Käsityöpajan valikoimassa tällä hetkellä olisi. Tämän perusteella pohdin tämän laukkumallin jatkosta Käsityöpajan valikoimassa, ja asiakkaiden palaute asiassa on tietenkin ensiarvoisen tärkeää!

Tässä kuvassa laukun sisällä on puhelin suojakoteloineen, jonka korkeus on n.15cm ja leveys noin 7,5cm.

Kaksiosaisen kännykkälaukun kehyksen leveys on 10cm, leveys laukun puolen välin kohdilla noin 15cm, ja laukun korkeus n. 19 cm.

Käsityöpajan laukuissa käytetään tukikankaana tukevaa huopaa, mutta näissä malliltaan hieman uusituissa kaksiosaisissa kännykkälaukuissa käytetään nyt poikkeuksellisesti tavallista tukikangasta. Syynä on sekä tässä laukkumallissa käytetty kapeampi kehys, sekä se, että näinkin kapeaan kaksiosaiseen laukkumalliin tuo tukihuopa on lopulta mielestäni liiankin jämäkkä. Tavallista tukikangasta käytettäessä laukkuun tulee lisää ryhtiä, mutta huopa ei vie tilaa kapean laukun sisällä.


Tuttuun tapaan myös nämä laukut toimitetaan mustalla, pituudeltaan säädettävällä polypropeenihihnalla.

Erä kaksiosaisia kännykkälaukkuja palaa siis Käsityöpajan verkkopuotiin perjantaina 22.3. klo 19.00. Suurella innolla ja mielenkiinnolla jään odottamaan, millaisen vastaanoton nämä laukut saavat! 💓

 - Reija

sunnuntai 17. maaliskuuta 2019

Tilauksia ja tapahtumia

Minulla oli kovin "yleviä" suunnitelmia tämän blogin suhteen: Ajattelin, että ainakin pari kertaa kuukaudessa kirjoittelisin tänne Käsityöpajan kuulumisia ja muita ajankohtaisia juttuja. Vaan kuinkas kävikään! 😂 Edellinen kirjoitus näyttäisi olevan elokuulta...😅

Kevät! 💓

Luulin nimittäin, että kokopäivätoimisena yrittäjänä ehdin keskittymään kaikkeen niin paljon enemmän, kuin sivutoimisena yrittäjänä ollessani. Ja tottahan tämä onkin: Olen keskittynyt Käsityöpajaan lähes seitsemänä päivänä viikossa, ja harvemmin sitä normaalia 8 tuntia päivässä. Siitäkin huolimatta moni suunniteltu asia on jäänyt toteuttamatta, mikä tarkoittaa tietysti vain yhtä yrittäjän kannalta äärimmäisen positiivista asiaa: Töitä on riittänyt, ja siitä olen ihan valtavan kiitollinen! 

Toinen asia, mikä minut on yllättänyt aivan tyystin, on ajan kuluminen. Ennenkin viikko maanantaista perjantaihin on hujahtanut vauhdilla, mutta nyt tuntuu, että se hujahtaa supervauhdilla! Viime viikolla täyttelin kesän kaleteria, ja tajusin, että juhannushan tässä on käsillä nopeammin kuin arvaankaan!

Tämän blogin kirjoittamisen suhteen suuri haaste itselläni on kirjoittamisen kynnyksen ylittäminen, ja toisaalta sitten se, että kun se kynnys ylittyy, tuntuu että kirjoitettavaa olisi vaikka miten, ja pitkiä tekstejä kirjoittaessa ja oikolukiessa ja turhia rönsyjä karsiessa aikaa hujahtaa reippaasti. Jotta tämä blogi jatkossa päivittyisi vähän useammin kuin puolen vuoden välein 😅 yritän nyt vähän madaltaa näitä kynnyksiä. Jatkossa siis toivottavasti luvassa lyhyempiä ja pikaisempia "kuulumisraportteja".  Välillä myös mietin, mitkä ovat niitä asioita, jotka blogia lukiessa oikeasti kiinnostavat? Jos sinulla on toiveita, niin vinkkaa ihmeessä siitä minulle! 😊

Myyntipaikkani Kauppakeskus Veskassa 16.3.

Viimeviikkona minua ovat erityisesti työllistäneet ja ilostuttaneet niin jälleenmyyntitilaukset, tapahtumat kuin yllätyssuosion saaneet kuosit. 

Ompelukoneen äärestä on ihan huippukiva lähteä välillä myös tapahtumiin tapaamaan uusia ja vanhoja tuttuja asiakkaita kasvoista kasvoihin. Toki myös toisten myyjien joukossa on paljon tuttuja, joiden kanssa on ilo päästä vaihtamaan kuulumisia. Tapahtumiin lähtö on aina myös oma työrupeamansa, joten sen vuoksi hyvät yhteistyökumppanit ovat pienelle yrittäjälle kultaakin kalliimpia. Jos valmistaisin ja myisin tuotteita pelkästään itse, tarvitsisin oikeasti tuplapäivät viikkoon pysytäkseni samaan kuin nyt. 😅


Laukkukauppa laatikoissa.

Myyntitapahtumissa se yleensä noin 5-8 tuntia myyntipöydän takana on eräänlainen jäävuoren huippu, sitä parasta, jota ennen ja jonka jälkeen tehdään töitä tunti jos toinen. Ensin tietenkin tehdään ne tuotteet: Yritetään saada mahdollisimman hyvä valikoima kaikkea mukaan. Kun varasto on valmis, alkaa tuotteiden laskeminen ja pakkaaminen. Tuotteiden lisäksi tarvitaan mukaan toki kaikenlaista muutakin myyntitarviketta. Pöydät, telineet, liinat, hintalaput, korttimaksulaite, kassa, kuittirullat, muistilaput, kynät, sakset, teipit, koukut, pussit, käyntikortit, eväät, ajo-ohjeet, puhelinnumerot, paikkalaput, vaihtokengät, varavirtalähteet, modeemi... Sisämyyntipaikoille lähtö on lastenleikkiä: Teltta tarvikkeineen ja painoineen on jo lasti sinänsä. 😄

Pieni ja kompakti matkatuoli. 180 senttiselle vähän liiankin taskumalli,mutta jossain vaiheessa myyntipäivää silti muutamaksi minuutiksi korvaamaton. 😅

Kun tavarat on pakattu, ja taas myyntipaikoilla purettu ja myyntipaikaksi rakennettu, myyntipäivä voi alkaa. Ja kun se on ohi, tehdään kaikki päinvastaisessa järjestyksessä uudestaan. Puretaan, pakataan, puretaan, lasketaan ja inventoidaan, ja tehdään tarvittavat "paperityöt". Jos myyntipaikalla on mukana myös verkkokaupan varastoa, pitää myyntipäivän jälkeen tarkistaa toki myös verkkokaupan varasto. Ei siis ihan pikkujuttu, mutta silti asiakkaiden kohtaaminen kasvoista kasvoihin on niin parasta, että missään tapauksessa en haluaisi alkaa pelkäksi verkkokauppakauppiaaksi.😊
Orkideat 💓

Tähän loppuun vielä tämä yksi kuva tämän viikon ilonaiheesta, nimittäin uudesta orkidea-kankaasta. Kankaiden tilaaminen on sitten jännää puuhaa: Kuva kankaasta kertoo totuudesta osan. Kun kangas saapuu ja on omissa käsissä, on välillä pakko juosta oitis koneelle, ja testata, näyttääkö tämä laukkuna siltä, kuin kuvittelen. Tämä näytti. Ensiviikolla saadaan ennakkotilatut laukut postiin.😊

Edellisessä päivityksessä kerroin, että suunnitelmissa olisi ottaa valikoimaan myös vetoketjupussukat. Nämä pussukat olivat hyvää vauhtia suunnitteilla, mutta lopulta minun oli myönnettävä, että kehyskukkaroissa ja - laukuissa on kylliksi pussukkavalikoimaa tämän kokoiseen yritykseen, jotta valikoimaa pysyisi pitämään kohtuullisen hyvänä niiden osalta. Sitäpaitsi varsin toimivia  vetoketjupussukoita löytyy jo monelta muultakin valmistajalta, myös Suomessa tehtyinä. 😊

Jotain viimeaikoina kovastikin toivottua ja vähän uutta on kuitenkin luvassa, suunnitteilla ja itseasiassa jo hyvää vauhtia työnalla. Tästä piakkoin lisää! 😉

Mukavaa sunnuntai-iltaa ja iloa alkavaan viikkoon! 💓

~Reija

sunnuntai 12. elokuuta 2018

Kiitoksia ja kuulumisia


Ihan ensiksi haluan kiittää! Edellisen blogikirjoitukseni myötä olen saanut koko viikon Facebookin kautta aivan ihania viestejä, jotka ovat sisältäneet niin onnentoivotuksia, kannustuksia kuin aivan ihania palautteita! KIITOS niistä jokaisesta! Niiden saaminen on tuntunut todella hyvältä, ja ihan oikeasti ne tsemppaavat paljon! 💗

Kaikkeen muutokseen liittyy aina toki paljon pohdintaa, niin ennen päätöstä kuin päätöksen jälkeen. Ja vaikka sydän sanoo, että ratkaisu oli oikea, välillä tuolla korvien välissä toki joku vielä yrittää huudella jotain hiljaisesta lokakuusta, talven isoista sähkölaskuista ja kaikenlaisista muista enemmän ja vähemmän pätevistä riskitekijöistä. Se huutelija on ollut helppo tällä viikolla vaientaa viestejänne lukiessa. Ja kuten sanottu, niin minä ihan oikeasti uskon, että sen mukaan täällä pitää kulkea, mikä siellä sydämessä oikealta tuntuu, vaikka sitä järkeäkin toki vähän kannattaa kuunnella, ainakin välillä.😉



Yksi niistä asioista, joita elämästä olen oppinut, on se, että se, kuka meille kaikkeen suurimpaan ääneen huutelee, että et pysty, et voi, ei kannata, on se sama tyyppi, jota meistä jokainen katselee aamulla peilistä. Aina on helpompaa jäädä kuin lähteä, ja unelmat jos mitkä yleensä vaativat epämukavuusalueillekin astumista. Siksi itsekin on niin usein ollut niin helppoa mennä niiden kaikkien ei tule onnistumaan  –argumenttien taakse. Mutta kun uskaltaa lakata uskomasta itselleen kertomiaan valheita, ja kuuntelemaan enemmän sitä sydäntään, löytää itsensä yhä enemmän ja enemmän itsensä näköiseltä tieltä. Ja jos tämä tie sattuisi lopulta johtamaan jyrkänteelle, kuilun partaalle tai ainakin pahasti metsään, niin mieluummin keinutuolissa (jos siihen vaiheeseen joskus pääsen) elämääni miettiessäni nauran itselleni, että hullu nainen, kuin mietin että mitäs, jos sittenkin olisin uskaltanut…😉😄

Sitten fiilistelyistä itse asiaan, eli niihin itse töihin! 😊 Niitä on nimittäin riittänyt, joten minkäänlaista huolta ei ainakaa tällä hetkellä töiden riittämisen suhteen ole näköpiirissä! Tällä viikolla täällä Käsityöpajalla on valmistunut tilaustöinä mm. kukkaroita, ja pääsin toteuttamaan myös erään pienen miehen toivetta omasta traktorikukkarosta. 



Laukut ovat ehdottomasti kaikkein suosituin Käsityöpajan tuotteista, ja kiireisinä aikoina en juuri muuta varastoon ehdi ompelemaan. Kukkarokehysten saatavuudenkin kanssa on ollut tänä kesänä myös hieman ongelmia, mutta kukkarokehysvarastot on nyt myös täytetty. 8cm kukkaroiden mallia on tässä syksyn aikana tarkoitus hieman parannella. Tämäkin parannus on tulossa saadun tärkeän asiakaspalautteen perusteella: 8cm kukkaroon mahtuu pankkikortti, mutta korttikotelolle malli on ollut hieman liian pieni. 

Kukkaroiden lisäksi myös penaaleita on kyselty. Niitäkään ei tällä hetkellä valitettavasti löydy verkkokaupasta, mutta tilauksesta teen niitäkin, oikein mielelläni tietenkin! 😊

Toinen tuote, mitä aina silloin tällöin kysellään, on kännykkälaukut vetoketjulla. Jos aika vain suinkin riittää, yritän tällaisenkin mallin saada tilattavaksi vielä tämän vuoden puolella. Uuden tuotteen kaavoitus ja kehittäminen, tarvikkeiden hankkiminen ym. ottavat aina vain oman aikansa. Kuten aiemminkin olen sanonut, pää suhisee intoa ja ideaa, mutta se, että vuorokaudessa on vain 24 tuntia, asettaa välillä hieman jarrua sille kaikelle toteuttamiselle. 😉

Ja vielä kolmas asia, jota on kyselty, liittyy Käsityöpajan kangasvalikoimaan, ja siihen, missä kankaat ovat nähtävissä. Valitettavasti minun on todettava, että myös tämä on osoittautunut tässä kohdassa liian haastavaksi tehtäväksi. Yritin jossain vaiheessa pitää verkkokaupan sivuilla sellaista kangasvarasto-osiota, missä kankaat olivat kuvattuina. Kun kuoseja on kuitenkin kohtuullisen paljon, ja niitä sekä tulee valikoimaan, poistuu valikoimasta että loppuu, oli pakko todeta, että tällä hetkellä en pysty tuollaista ajantasaista kangasvalikoimaosiota pitämään yllä. Mutta ehkä tähänkin asiaan palaan jossain vaiheessa. 😉 Ja kysymyksiin kuoseista vastailen viesteissä oikein mielelläni, ja lähettelen kuvia, kun vain hieman tiedän suuntia, millaista kuosia toivotaan. 😊


Tällä viikolla on myös jatkettu verkkokaupan laukkuvalikoimien täydentämistä. Kännykkälaukkujen kohdalla tilanne oli jo pari päivää aikaa aika hyvä, mutta olen myös kuluneen viikon aikana saanut viedä todella ilahduttavan määrän tilauksia postiin! 💗 Tulevalla viikolla siis jatketaan sekä kännykkälaukku- että kukkarolaukkuvalikoiman täydentämistä. On kyllä aina niin ihanaa huomata, että verkkokaupassa riittää asiakkaita, vaikka valikoima hetkittäin pääsee niukaksi! Tästä voidaan myös todeta, että päätös pitää pieni tauko markkinoissa osoittautui  siis oikein hyväksi, mutta syyskuussa startataan taas tapahtumiin, joista lisää vielä myöhemmin!

Tilaustyöruuhkaa on saatu tällä viikolla hyvin purettua. Lämmin kiitos pitkämielisyydestä ja ymmärryksestä myös niille asiakkaille, jotka syystä tai toisesta ovat joutuneet odottamaan tuotteen valmistumista hieman pidempään! 💗 Nyt pitäisi kaikkia tarvikkeitakin olla taas hyvin omassa varastossa, ja tilanne muutenkin sellainen – ainakin hetken – että tilaustyötkin pääsevät kohtuullisen nopeaan ompelupöydälle!




Tämän viikon uutuuskuosi on tämä mustavalkoinen lehtikuosi, jota on aiemmin löytynyt Käsityöpajan laukuista harmaavalkoisena. Mustavalkoiset kuosit ovat yleensäkin olleet hyvin suosittuja, ja tämäkin kuosi on saanut hienon vastaanoton ja vallan ihanaa palautetta!


Kaurislaukut ovat myös olleet kovasti suosittuja, ja kangastakin on hankittu lisää jo pariin otteeseen. Kaurislaukkuja on siis tälläkin viikolla ommeltu useampia kappaleita.


Tällaisia työntäyteisiä kuulumisia Käsityöpajalta tältä viikolta! Leppoisaa sunnuntai-iltaa, ja mukavaa alkavaa viikkoa! 💗

~Reija


sunnuntai 5. elokuuta 2018

Uuden edessä


Kesä, jota toki vielä on jäljellä, on kulunut täällä Käsityöpajalla ahkerasti töitä tehden. Lähialueiden tapahtumia on heinäkuun aikana kierretty oikeastaan sitä tahtia, kun varastoa vain on riittänyt. Nyt on aika pieneksi hetkeksi jarruttaa markkinatahtia, ja laittaa kuntoon niin verkkokaupan varastoa kuin markkinavarastoakin.


Kesän tapahtumissa olen saanut jälleen paljon uusia asiakkaita, joiden lisäksi minulla on selvästi hyvin uskollista asiakaskuntaa ympäri Suomea! Tästä olen tietenkin hyvin kiitollinen! Lisäksi sain jälleen myös uuden yhteistyökumppanin, ja Käsityöpajan tuotteita löytyy jo neljältä jälleenmyyjältä, joista uusin on NäppäräNäppi Iisalmessa! 💗


Tämä Käsityöpaja on tähän asti toiminut sivutoimisena yrityksenä, joten normaalisti tähän aikaan kesän tapahtumat ovat olleet omalta osaltani kierretty, ja Käsityöpajan työtahti on hieman laantunut päätyöni alkaessa taas lomien jälkeen. Tänä kesänä tuli kuitenkin eteen se hetki, kun oli aika tehdä iso ratkaisu töiden suhteen: Tämä ratkaisuni tarkoittaa sitä, että kesäloman loputtua en palaa enää lastenohjaajan työhöni, vaan keskityn täysillä tämän Käsityöpajan töihin.



Olen tästä ratkaisusta iloissani ja innoissani! Tuntuu ihan huikealta, että tästedes voin täyttää kalenteriani vapaasti, ja olen voinut varailla tapahtumia myös syksylle, ja vähän lähialuetta pidemmällekin. Olen kyllä tottunut varsin pitkiin työpäiviin, mutta samalla minulle on jatkuvasti ollut kirkkaana mielessä se, että yritystoimintani ei saa vaikuttaa omaan jaksamiseen niin, että päätyö kärsisi.


Tuntuu ihanalta ajatukselta, että nyt pääsen täysillä kehittämään tätä pientä yritystäni, ja  myös uudet ideat voivat lähteä lentoon, tai että ainakin pääsen jatkojalostamaan niitä mieleen putkahdelleita asioita, joita on tähän asti ajanpuutteen vuoksi pitänyt siirtää hamaan tulevaisuuteen.

Toki tähän päätökseen sisältyy myös suurta jännitystä: Olen varsin tietoinen, että käsityöyrittäjyys ei  ole helpoimpia tapoja elättää itseään. Kun kesän tapahtumissa myynti on onnekseni ylittänyt jälleen odotukset, se on samalla tarkoittanut pitkiä työpäiviä, sillä käsityönä tuotteita ei ikinä valmistu liukuhihnatyyliin. Vaikka laukkuja toki kokemuksen karttuessa ja tekniikoiden kehittyessä valmistuu nopeampaa tahtia, käsityössä sitä tahtia ei vain määrättömästi voi kiristää, koska silloin laatu alkaa kärsiä. Toisaalta nyt pääsen myös ajoissa valmistautumaan sekä joulun että kesän sesonkeihin. Tähän asti esimerkiksi kesäisin olen päässyt tekemään markkinavarastoa täysillä vasta siinä vaiheessa, kun sesonki on jo käynnissä.


Innon, onnen ja jännityksen lisäksi päätökseeni sisältyy myös haikeutta: Nautin paljon siitä lastenohjaajan työstä, jota sain 15 vuoden ajan tehdä.  Tämän työn lopetan nyt ainakin tältä erää monen monta lämmintä muistoa sydämessäni.  Ajatuksenani ja toiveenani kuitenkin on, että mikäli jossain vaiheessa eteen tulee Käsityöpajan töiden suhteen hiljaisempia aikoja, voisin erilaisten  sijaisuuksien muodossa myös tämänkin työn pariin palata. Eikä tämänkään ammattitaidon ylläpitämisestä varmasti näinä päivinä ole ainakaan haittaa, koskaan kun ei tiedä, minne elämä vie ja mitä seuraavassa luvussa tapahtuu.


Tämä on minulle iso harppaus, jota en missään tapauksessa olisi uskaltanut ottaa, jos laukuilleni ei olisi ollut kaiken aikaa kasvavaa kysyntää. Lämmin kiitos siis sinulle, joka olet valinnut Käsityöpajan tuotteen! Vaikka tämä tie ei ehkä tule olemaan pelkästään helppo, tiedän, että tämä tie on juuri minun näköiseni, ja se on juuri sitä, mitä juuri nyt haluan tehdä.  Ja jos en rohkeasti lähde tätä tietä kulkemaan, en myöskään koskaan saa tietää, minne tämä tie vie!  💗

Kiitos, jos olet mukanani tällä tiellä! 💗

~ Reija

Kaksiosaisten kännykkälaukkujen paluu

Kaksiosaiset kännykkälaukut kuuluivat Käsityöpajan tuotevalikoimaan vielä reilu vuosi sitten. Kun edellinen kännykkälaukkumalli vaihtui nyk...